Luther: Jumalan lapseksi ei voi tulla ilman Kristusta
"Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä" (Joh. 1:12). Tästä kuulemme, minkä valtavan kunnian ja
sanomattoman, iäisen aarteen Jumalan Poika on lihaan tulemisellaan
valmistanut niille, jotka hänet ottavat vastaan, häneen uskovat ja
pitävät häntä sinä, jonka Jumala on lähettänyt maailmaa auttamaan. On
näet jotakin aivan uutta, että hän antaa voiman ja oikeuden tulla
Jumalan lapsiksi kaikille niille, jotka uskovat hänen nimeensä. Jos me
nyt uskomme, että hän on Isän iankaikkinen Sana. jonka kautta kaikki on
luotu, että hän on elämä ja ihmisten valkeus, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin ja
heittää sen meren syvyyteen, ja jos me huudamme häntä kaikessa hädässä
avuksemme ja kiitämme häntä hänen sanomattomasta armostaan, silloin
meidät saatetaan tuohon suureen kunniaan ja meille luvataan tuo verraton
oikeus, ihana valta ja vapaus, että meillä on armollinen Isä taivaassa
ja että me olemme hänen rakkaat lapsensa ja kaikkien hänen iankaikkisten
taivaallisten aarteittensa perilliset ja, niin kuin Paavali sanoo
"Kristuksen kanssaperilliset".
Kuinka? — Onko hän antanut tämän vapauden kaikille
ihmisille? Ovathan he kuitenkin kaikki vihan lapsia. Ei, evankelista
sanoo, vaan kaikille niille, niin monta kuin niitä on, "jotka uskovat
hänen nimeensä", toisin sanoen, jotka uskoen ottavat vastaan hänen
sanansa ja pitävät kiinni siitä huutaen häntä avuksensa. Tästä kuulet,
ettemme voi mitenkään muuten saavuttaa tätä korkeata kunniaa, ihanaa
vapautta ja valtaa ja tulla Jumalan lapsiksi, kuin siten, että tunnemme
Kristuksen ja uskomme häneen. Tämä kunnia on niin suuri, ettei kukaan
ihminen voi sitä kyllin tutkistella, vielä vähemmän muutamin sanoin
lausua: me, jotka jo syntymämme kautta olemme köyhiä ja tuomittuja,
viheliäisiä syntisiä, tulemme tähän mitä korkeimpaan kunniaan ja arvoon,
että Jumala, iankaikkinen ja kaikkivaltias, on meidän Isämme, me hänen
lapsensa, Kristus meidän veljemme, me hänen kanssaperillisensä ja
rakkaat enkelit meidän veljiämme ja palvelijoitamme. Sen, joka tätä
oikein ajattelee, täytyy siitä niin hämmästyä, että hän ajattelee:
rakkaani, onko se mahdollista ja tottakaan? Siksi Pyhän Hengen täytyy
tässä olla opettajana, hänen on kirjoitettava meidän sydämeemme tämä
tieto ja usko ja annettava hengellemme todistus, että se on niin ja
amen, että me uskon kautta Kristukseen olemme tulleet Jumalan lapsiksi
ja semmoisina iäti pysymme. Johannes ei ole ihmisen tahdosta tuonut
esille evankeliumiansa, vaan Pyhä Henki on hänessä vaikuttanut. Sen
tähden hän ei meitä petä.
On ylen suuri asia, että ihmisraukka on oleva Jumalan
lapsi ja Kristuksen perillinen. Jos me sydämestä lujasti uskoisimme,
että iankaikkinen Jumala, maailman Luoja ja Herra, on meidän Isämme,
jonka lapsia ja perillisiä me iankaikkisesti saamme olla, me emme
totisesti paljoakaan välittäisi siitä, mitä maailma pitää suurena ja
korkeana, vielä vähemmän pyrkisimme sitä haluamaan, sillä se on lokaa ja
myrkkyä meidän arvoomme verrattuna. Maailman kunnian, kuinka suuri se
lieneekin, syövät viimein madot haudassa, ja jos ne, jotka sen kunnian
loisteessa ovat istuneet, eivät täältä eriä Kristuksen tuntemisessa ja uskossa, niin he menevät perkeleen luo, heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu.
