Luther: Kristus kärsi meidän tähtemme
"Totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän
kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan
lyömänä ja vaivaamana" (Jes. 53:4). Saarnattuaan suloisesti rakkaan Herramme Jeesuksen
kärsimyksestä pyhä profeetta lisää nyt myös, minkä tähden hänen on
täytynyt kärsiä ja mitä hän sillä on saanut aikaan. Tässä hän perustelee
uskomme syvällistä ja välttämätöntä, vanhurskautusta koskevaa kohtaa:
me uskomme Kristuksen tulleen piinatuksi ja surmatuksi meidän tähtemme,
niinkuin Paavali opettaa, että Kristus tuli kiroukseksi meidän
edestämme. Ei näet riitä, että tiedät Kristuksen kärsineen, sinun tulee
myös tietää sen hyöty. Toisin sanoen: sinun tulee uskoa, niinkuin
profeetta tässä vakuuttaa, että hän on kantanut meidän sairautemme,
ettei hän ole kärsinyt itsensä tahi omien syntiensä tähden, vaan meidän
tähtemme; toisin sanoen, että hän on kantanut kaiken sen vaivan ja
sairauden sekä koonnut ja päällensä sälyttänyt kaiken sen kivun, joka
meidän, kurjien syntisten, olisi pitänyt kärsiä ja kantaa. Ken siis
oikein ymmärtää ja tietää nämä Raamatun sanat, hän on jo oppinut
kristillisyytemme ja uskomme ytimen ja sisällön. Katso, tästä rikkaasta ja täydestä lähteestä
apostoli Paavali on saanut nuo monet armorikkaat kirjeensä ja ottanut
koko virran ja suuren paljouden autuaallisia ja lohdullisia lauseita.
Tästä siis voit päättää ja voimallisesti ja varmasti
todeksi osoittaa, että ihmisten kaikki vaiva ja työ itselleen armollisen
Jumalan hankkimiseksi on kirottua ja että kaikki viisaus, vanhurskaus
ja pyhyys, kaikki hyvät teot ja ansiot, joilla ihmiset pyrkivät etsimään
ja ansaitsemaan autuutta ilman rakasta Herraa Kristusta, ovat
kirottuja. Kaikki se, minkä ihmiset saavat aikaan, jää syrjään ja
syöstään kumoon tällä ainoalla lauseella, jonka tästä luemme: Kristus on
haavoitettu meidän rikkomustemme tähden. Jos siis on totta, että hän on
kärsinyt meidän edestämme, niin meidän vanhurskautemme, hyvät tekomme
ja ansiomme, joihin uskalsimme, on mitättömänä, jopa roskana pidettävä.
Näin meidän täytyy astua ulos omasta itsestämme sekä kaikesta
sydämestämme luottaa ja uskaltaa vieraaseen vanhurskauteen, niin että
vahvasti uskoen tartumme ja pitäydymme siihen vanhurskauteen, jota ei
voida nähdä eikä tuntea ja joka ainoastaan sanassa meille tarjotaan ja
lahjoitetaan.
Tästä johtuu, ettei kukaan voi käsittää tätä oppia
kristillisestä vanhurskautuksesta ilman oikeata opettajaa, Pyhää Henkeä.
Ainoa syy, miksi juutalaiset eivät ottaneet Kristusta vastaan oli
siinä, että he eivät tahtoneet luopua omasta vanhurskaudestaan eivätkä
sallineet sitä nuhdeltavan, vaikka Kristus juuri sen tähden on tullut
lihaan ja ihmiseksi, että me, jotka olimme vihan lapsia ja kadotukseen
tuomitut, tulisimme hänen vanhurskautensa kautta autuaiksi ja
pelastuisimme. Meidän on siis tarkoin painettava mieleemme varsinkin
tämä sana: Hän kantoi meidän sairautemme ja meidän kipumme. Sana
"meidän" lukee meidän hyväksemme ja jakaa meille Kristuksen autuaallisen
kärsimyksen, ja se tulee kokonaan meidän omaksemme, aivan kuin olisimme
sen itse hankkineet. Jos näet hän on kantanut minun kipuni ja
sairauteni, niin on varmaa, että minä olen täysin vapaa, en ainoastaan
kaikesta velastani, vaan myös hyvin ansaitusta rangaistuksestani, eikä
minun siis tarvitse joutua epätoivoon Jumalan kovaa tuomiota
ajatellessani.
"Me pidimme häntä Jumalan lyömänä ja vaivaamana."
Profeetta tahtoo sanoa: me luulimme, että Jumala rankaisi häntä hänen
oman syntinsä tähden. Maailma ja järki pitävät näet sitä oikeutena, että
jokaista rangaistaan oman rikkomuksensa tähden. Tässä käy kuitenkin
vastoin kaikkia maallisia lakeja, jotka panevat rangaistuksen niille, jotka itse ovat syyllisiä ja
rikoksen tekijöitä. Kristus kärsii meidän tähtemme, hänen sairautensa ja
kipunsa ovat meidän sairautemme ja kipumme. Näin hän vie meidät,
sivuuttaen koko maailman lait, teot ja vanhurskauden, kärsimyksensä ja
vaivansa kautta vanhurskauteen, jota ei mikään järki voi ymmärtää.