Luther: Jumalan tuntemus tulee Isältä
"Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä" (Joh. 6:44). Tässä täytyy kaikkien tunnustaa kelvottomuutensa ja kykenemättömyytensä hyvään; jos joku luulee voivansa jotakin hyvää omin voiminsa tehdä, silloin hän syyttää Herraa Kristusta valheesta ja tahtoo vetämättä mennä Isän tykö taivaaseen. Missä siis Jumalan sana selkeänä ja puhtaana liikkuu, siinä se kaataa kaiken, mikä on korkeaa ja suurta, tekee kaikki vuoret laaksoiksi ja alentaa kaikki kukkulat, niinkuin Jesaja profeetta sanoo (Jes. 40:4), että kaikki sydämet, jotka sanan kuulevat, joutuisivat epätoivoon itsestään, muuten ne eivät voi Kristuksen tykö tulla. Jumalan työt ovat juuri sellaisia, että ne hänen kuolettaessaan tekevät eläväksi, hänen kadottaessaan autuaaksi, niinkuin Hanna veisaa: "Herra antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen. Herra köyhdyttää ja rikastuttaa, hän alentaa ja ylentää." (1. Sam. 2:6 - 7) Sen tähden, kun ihminen on sydämessään niin Jumalan lyömä, että hän tuntee itsensä sellaiseksi, jonka täytyy syntiensä tähden olla kadotettu, silloin hän on juuri sellainen, jonka Jumala on sanallansa särkenyt ja jonka päälle hän on tämän särkemisen kautta laskenut jumalallisen armonsa köyden, jolla hän vetää häntä, niin että ihmisen nyt täytyy etsiä apua ja neuvoa sielullensa. Ennen hän ei voinut saada apua tai neuvoa häneltä, eikä sitä edes pyytänytkään, mutta nyt hän saa ensimmäisen lohdutuksen ja Jumalan lupauksen, joka kuuluu näin: "Jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan" (Matt. 7:7). Tästä lupauksesta ihminen tulee ajan oloon rohkeammaksi ja saa yhä suuremman uskalluksen Jumalaan. Sillä heti kun hän kuulee, että se on yksin Jumalan teko, hän pyytää Jumalalta, armolliselta Isältään, että hän tahtoisi vetää häntä. Jos siis Jumala nyt vetää häntä, niin hänelle myös totisesti tapahtuu, mitä Herra tässä sanoo: "minä herätän hänet viimeisenä päivänä". Onhan hän tarttunut Jumalan sanaan ja uskoo Jumalaan, ja siinä hänellä on varma merkki, että hän on Jumalan vetämä, niinkuin Johannes sanoo: "Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä" (1. Joh. 5:10). Siitä taas seuraa välttämättä, että Jumala opettaa hänet; nyt hän totisesti tietää, ettei Jumala tahdo olla muuta kuin auttaja, lohduttaja ja autuaaksitekijä, joka ei meiltä mitään vaadi tai pyydä itselleen, vaan tahtoo ainoastaan antaa ja taritsee meille, niinkuin hän sanoo Israelille: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka toin sinut Egyptin maasta; avaa suusi, niin minä sen täytän" (Ps. 81:11). Kuka ei tahtoisi olla uskollinen tällaiselle Jumalalle, joka on niin ystävällinen ja armias meitä kohtaan ja taritsee meille armonsa ja hyvyytensä, jos me vain tunnustaisimme hänet Jumalaksi ja antaisimme hänen meitä opettaa. Jumalan ankaraa, iankaikkista tuomiota eivät ne voi paeta, jotka laskevat tällaisen armon ohitsensa. "Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kuoleman; kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty" (Hepr. 10:28 - 29).
Opimme siis tästä lauseesta, että Jumalan tuntemuksen on tultava Isältä. Hänen tulee laskea meissä ensimmäinen peruskivi, muutoin emme saa mitään aikaan. Se taas tapahtuu näin: Jumala lähettää meille saarnaajia ja saarnauttaa meille tahtoansa. Ensin, että koko meidän elämämme, olkoon kuinka kaunis ja pyhä hyvänsä, ei ole mitään hänen edessään; sitä sanotaan lain saarnaksi. Sitten hän antaa meille tarita armonsa, nimittäin että hän ei kuitenkaan tahdo kokonaan tuomita meitä kadotukseen, vaan tahtoo ottaa meidät turviinsa rakkaassa Pojassaan ja tehdä meidät valtakuntansa perillisiksi. Tämä on armon eli evankeliumin saarna.
