Luther: Parannus on syntien kauhistumista ja Kristuksen hankkiman syntien anteeksiantamuksen omistamista
"Ja samassa lauloi kukko. Niin Pietari muisti Jeesuksen sanat ja meni ulos ja itki katkerasti" (Matt. 26:74 - 75). Opi tästä, mikä oikea parannus on. Pietari meni ulos ja itki katkerasti. Parannuksen alku on siinä, että sydän oikein tuntee synnin ja pitää sitä todella niin ilkeänä, ettei sillä ole siihen mitään halua eikä tahdo enää siinä elää, vaan suree sitä, ettei ole elänyt Jumalan tahdon mukaan, vaan on tehnyt syntiä. Tätä me emme voi itsestämme aikaansaada, vaan Herra kutsuu meitä parannukseen ja katsoo taas meidän puoleemme, niinkuin hän tässä kukon laululla ja katseellaan jälleen kutsuu Pietaria ja varoittaa häntä. Me olemme näet luontomme puolesta sellaiset, että synti miellyttää meitä ja me viihdymme siinä. Näemmehän tässä, että Pietari, kiellettyään Kristuksen, jatkaa yhä, kieltäen hänet kolmannenkin kerran, valalla vannoen: "En tunne sitä miestä". Mutta kun kukko lauloi ja Herra katsahtaa kääntyen Pietarin puoleen, silloin vasta hän huomaa, mitä hän oli tehnyt. Nyt synti, luontonsa mukaan, peljättää Pietaria, uhkaa Jumalan vihalla ja täyttää hänen sydämensä tuskalla.
Tällaisessa tuskassa ja sydämen kivussa on parasta, että nöyrryt Jumalan edessä ja avoimesti tunnustat syntisi sanoen: Jumala! Minä olen vaivainen ja kurja syntinen enkä voi tehdä muuta kuin syntiä, ellet sinä auta minua armollasi. Lue sitten Jumalan sanaa ja lupauksia ja sano: Ole kuitenkin, Jumala, minulle armollinen sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden. Jos nyt sydän näin lohduttautuu Jumalan sanalla ja lujasti toivoo Jumalan oman Poikansa tähden olevan armollisen, silloin täytyy tuskan paeta ja lohdutuksen totisesti seurata. Tämä on oikea ja täydellinen parannus: synnin tähden kauhistutaan ja nöyrrytään ja samalla uskon kautta omistetaan lohdutus Herrasta Kristuksesta ja hänen kärsimyksestänsä.
Epäilemättä Pietarikin on lohduttautunut niillä sanoilla, jotka Herra oli hänelle aterialla oltaessa puhunut: "Saatana on tavoitellut teitä valtaansa seuloakseen teitä niinkuin nisuja; mutta minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään" (Luuk. 22:31 - 32). Vaikka sydän oli täynnä tuskaa ja murhetta, niin ei hän kuitenkaan langennut epätoivoon, niinkuin Juudas. Alussa tämä lohdutus oli tosin pienen pieni, sinapin siemenen kaltainen. Mutta koska se perustus, josta tämä lohdutus nousi, oli Jumalan sana ja lupaus, niin se kasvoi jalosti, ja kun Pietari taas näki Kristuksen hänen ylösnousemuksensa jälkeen, se oli jo kasvanut niin suureksi, että kaikki kauhistus ja epäilys oli kadonnut ja ainoastaan sydämellinen nöyryys jäänyt jäljelle, niin että hän nöyrästi tunnusti heikkoutensa. Tätä nöyryyttä lukuunottamatta ei synti voinut enää jättää mitään hänen sydämeensä. Lohdutus tukahdutti ja sammutti rankkasateen tavoin sen tulen, joka vastikään oli ollut polttaa poroksi hänen sydämensä. Koska emme siis saata elää joutumatta kiusaukseen, meidän pitäisi ajoissa varustautua sen varalta ahkerasti viljelemällä Jumalan sanaa, jotta meillä sittemmin olisi lohdutus niinkuin Pietarilla.
Pietarin esikuvasta saamme siis ensiksi oppia: älkäämme olko suruttomia, vaan pysykäämme Jumalan pelossa, koska niin helposti käy, että suuretkin pyhät voivat näin kauheasti langeta. Toiseksi: jos olemme langenneet, riippukaamme kuitenkin Jumalan sanassa, lohduttautukaamme sillä, älkäämmekä Juudaan tavoin joutuko syntien tähden epätoivoon. Samoin kuin Jumala ei tahdo kenenkään lahjainsa tähden ylpeilevän, vaan tahtoo, että jokainen pelkää, valvoo ja rukoilee, ei hän myöskään tahdo kenenkään syntiensä tähden joutuvan epätoivoon. Juuri sitä estääksensä Jumalan Poika on tullut ihmiseksi ja kuollut ristillä.
